Keskikesää

Heräsin eilen siihen ajatukseen, että ihanko totta juhannus on tosiaan keskikesän juhla. Suomessahan me ollaan jo aikalailla totuttu siihen, että se varsinainen kesä on ehkä ennemminkin heinäkuun lopulla ja syksy kolkuttelee vasta ehkä lokakuun puolella. Mutta onhan niitä kesäisiäkin juhannuksia ollut, nytkin oli muutaman päivän ihan mukavat kelit - onneksi! 

Täällä juhannusta vietettiin rauhallisissa merkeissä, niinkuin täällä taisinkin jo lupailla. Mökkeilyä, syömistä ja suppailua. Perjantaiaamu lähti aika kivasti käyntiin aamusuppailulla Reinon kanssa ja seuraavana päivänä kuumottelikin posket ja sääret - melko petollista tuo meren äärellä hengailu. Ensi kerralla täytyy muistaa se aurinkorasva! 

Myös ystäviä tuli treffattua mökkeilyn merkeissä ja ilta pääsikin venymään vähän turhankin pitkäksi, kun pääsin kääriytymään peiton alle omaan sänkyyn vasta kolmen aikaan aamuyöstä. Nykyään kyllä huomaa erittäin hyvin jos tulee valvottua hiukaakaan normaalista enemmän, sillä lauantaina mulla oli mukamas krapula, vaikka en ollut pisaraakaan alkoholia koko juhannuksena ottanut. Se yksi ja ainut saunasiiderikin jäi mökin jääkaappiin. Lauantaina ei ollut enää energiaa eikä fiilistä lähteä edes mökkeilemään, joten kävin vanhempieni luona saunomassa ja suuntasin kotiin hyvissä ajoin nukkumaan. 

Vielä pitäisi reilut pari viikkoa pinnistää töissä ja sitten alkaakin parin viikon ansaittu loma! Ansaittu se on siksi, että en ole yhtään lomia pitänyt sitten viime syksyn yksittäisiä päiviä lukuunottamatta. Aion vain ottaa rauhassa, lukea hyviä kirjoja ja nauttia kesästä!

❤jutta

Kesä

Huh. Viikon viimeinen työpäivä takana ja ehdimpä pienet tunnin päiväunetkin jo kiskaista tähän väliin. Nyt juon kahvia ja lataan akkuja lenkille lähtemistä varten. Työkaverin kanssa puhuttiinkin tänään, että miten pitkiltä voikaan lomaa edeltävät työpäivät tuntua. Toinen myöhästyi hieman töistä, mutta kuka siitä jaksaa olla pahoillaan, kun kaikki tietää miten nuo aamuvuorot alkavat jo painaa. Mutta kuusi työpäivää jäljellä, sen tsempin voimalla jaksaa vaikka päällään seisoen!

Suomen kesäkelit jaksaa puhuttaa jokaikinen vuosi ja tänä keväänä ja kesänä oon kyllä tullut niin kurkkua myöten täyteen tätä jatkuvaa valitusta ja ihmettelyä näistä keleistä. Ei sille mitään voi ja eikös siihen kaikki nyt ala olla jo aika tottuneita, että ikinä ei voi säätiedotuksiin luottaa ja yleensä se kesä meille saapuu vasta heinäkuussa - jos silloinkaan. Kannattaa ennemmin ottaa ilo irti niistä lämpimistä päivistä ja kylminä keleinä saa vaikka luvan kanssa juoda kahvia ja lukea kirjoja. Viime lauantaina oli erittäin nätti kesäpäivä ja se me hyödynnettiin käymällä brunssilla ja ihan vaan hengailemalla Vanhassa Raumassa. Tuli myös käytyä mökillä uimassa ja sinne me suunnataan myös juhannusta viettämään. 

Raumalla alkaa tänään Rmj, missä mekin viime kesänä käytiin kuuntelemassa hyvää musiikkia ja viettämässä aikaa ystävien kanssa. Yksi päivä festareilla oli kuitenkin meille liikaa (ei vanhat enää jaksa), joten päätettiin, että tämä juhannus vietetään rauhallisesti. Ollaan keskenään mökillä ja käydään myös piipahtamassa ystävien luona mökkeilemässä. Hyvää ruokaa, saunaa, merinäkymät ja parasta seuraa - ei se keskikesän juhla muuta kaipaa tähän hätään. 

Tällä viikolla käytiin ostamassa meille myös sup -lauta, joten varmaan aika tiiviisti vietetään aikaa vedessä sen kanssa harjoitellessa. Tämä kiva pikku tuulihan tuo vaan mukavaa haastetta ;)

Rentoa ja rempseää juhannusta!❤

❤jutta

Sitkun, mutkun ja voikun

Lainasin kirjastosta varmaan joskus maaliskuun puolivälissä Sanna Wiktrömin Hyvän elämän reseptit -kirjan. Uusin lainaa ties miten monta kertaa, kunnes sain sen vihdoin luettua nyt kesäkuun alussa. Sitten painelin kirjakauppaan ja ostin sen omaksi. Vaikka nykyään luen muutenkin kirjoja aivan liian vähän, niin tämän kirjan lukemiseen mulla meni kyllä ihan ennätyspaljon aikaa - lähinnä siksi, että halusin lukea kaikki kappaleet ihan ajatuksella läpi. Ja omaksi se piti ostaa siksi, että pääsen palaamaan niihin ajatuksiin vielä uudestaankin. 

Kirjassa puhutaan hyvin paljon läsnäolosta ja kiitollisuudesta ja jokainen luku on viimeistelty pienellä elämän reseptillä. En enää ihan tarkkaan edes muista, että mikä kappale mussa herätti ajatukset omasta somekäyttäytymisestä, mutta se kyllä jotenkin kolahti ja kovaa. Aloin pohtia lähinnä sitä, että miksi nykyään kaikki on pakko jakaa? Miksi ei voi vain katsella esimerkiksi kaunista auringonlaskua ja pitää se hetki itsellään, niinkuin yksi ystäväni sanoi, kun asiasta keskustelimme. Itse päivitän somea erittäin vaihtelevasti, mutta selailen sitäkin useammin. Tahtoisin päästä irti siitä "pakonomaisesta" etusivun skrollaamisesta ja tehdä sitä vain silloin, kun on ihan oikeasti luppoaikaa. Eikä esimerkiksi koiran kanssa lenkkeillessä tai ensimmäisenä aamulla silmät ristissä. Ja voisin väittää, että en varmasti ole ainut, joka tätä harrastaa. 

Päätin siis viime sunnuntaina kirjautua uloa kaikista sometileistä ja poistin kaikki sovellusten ilmoitukset, mikä taas johti siihen, että perjantain kahvitauon puolessavälissä tajusin, etten ollutkaan ensimmäisenä kirjautunut Facebookiin vaan oikeasti vain nauttinut hiljaisuudesta kahvin äärellä. Sitä pystyy nauttimaan hetkestä ihan eri tavalla, kun ei ole niin somen imussa. 

Välillä on ollut jopa huono omatunto, kun Snapchat ei ole ilmoittanut kaverin lähettämästä päivityksestä, vaan huomaankin sen vasta tunteja jälkeenpäin. Kuuluuko tällaisesta potea huonoa omatuntoa? No ei todellakaan. 

 Vähän turhan usein sitä syyllistyy sitkuttelemaan ja jossittelemaan erinäisissä asioissa. En sano, että nyt kirjan lukemisen jälkeen olisin tästä pahasta tavastani luopunut, mutta ainakin osaan kiinnittää siihen enemmän huomiota. 

Pari vuotta sitten treenasin kuntosalilla aika paljon enemmän kuin tällä hetkellä ja olin myös jonkin verran kevyempikin. Silloin oli kuitenkin myös tavoitteena pudottaa kiloja, mitä pidän nyt aivan hulluna ajatuksena, kun katson miten pieneltä olen silloin näyttänyt. Usein sitä ajatteleekin näissä painoasioissa, että "sitten kun olen viisi kiloa kevyempi, olen onnellisempi". No, silloin taisin painaa sen viisi kiloa vähemmän kuin nyt, mutta olinkohan yhtään sen onnellisempi kuin nytkään? Energisempi ehkä, mutta en onnellisempi. Sen myötä päätinkin, että painonpudotus ei saa olla mikään pakkomielle, vaan tavoitteena on terveellinen ja energinen elämä. Olisipa mahtavaa, jos osaisi nauttia olostaan ja elostaan siinä kehossa, mikä on juuri nyt. Ei menisi niin kauheasti aikaa ja energiaan siihen mutkutteluun ja voikutteluun. 

Jos sitä aikaa menee elämässä ylipäätään pelkkään sitkutteluun, niin sitten pitää varmaan ottaa härkää sarvista ja tehdä asioille jotain, eikä vain jossitella. Ja siihen mä olenkin nyt pyrkinyt. Jos jokin asia ei miellytä, niin ei vain odoteta, että tilanne muuttuu vaan laittaa itse pyörät pyörimään.

Nyt suunnataan Reinon kanssa vielä ulos tuoksuttelemaan vastaleikatun nurmikon tuoksua ja sitten painutaan unille. Viime yö menikin vähän penkin alle, joten ensi yönä uni maistuu varmaan senkin edestä. Nightynight❤j

❤jutta

Sunnuntaimasennus

Se iskee yleensä lauantaisin. Tarkalleen ottaen lauantai-iltaisin tai jopa jo iltapäivisin. Se kamala tosiasia hiipii mieleen - viikonloppu ei kestäkään ikuisesti ja seuraavana päivänä on jo sunnuntai. Eikä sunnuntaissa itsessään mitään vikaa ole, lähinnä siellä ahdistaa se alkava työviikko, tuleva maanantai, joka on usealle arkityöläiselle pahin kirosana. 

Vielä muutama vuosi sitten maanantait ja perjantait olivat mun lempipäiviä. Maanantaiaamuisin olin aina niin energinen ja oli niin ällöttävän ihanaa aloittaa uusi työviikko. En tiedä tekikö vuodet tehtävänsä vai mistä nyt kiikastaa, mutta ei ne maanantait nykyään enää lemppareiden joukkoon ylety, mutta ei ne onneksi pahimpia vihollisiakaan ole. Yleensä se vihollinen on keskiviikko(iltapäivä) - silloin viikonloppu tuntuu vielä niin kaukaiselta, mutta samalla tuntuu, että töissäkin olisi aherrettu jo ties miten monta päivää peräkkäin. 

Tämä viikko on kyllä tuntunut älyttömän pitkälle ja varmaan lähinnä siksi, että töissä alkaa olla jo aika lomatunnelmat päällä. Itsekin on vähän henkisesti jo siellä lomalla, mutta fyysisesti tietysti täydessä työn touhussa. Näin mulla on ollut kyllä varmaan jokaisena vuotena juuri ennen lomia. 

Perjantaina sitten lähdin töistä todella väsähtäneenä ja järkyttävissä sipsinhimoissa (joita en kyllä juurikaan koskaan edes himoitse), joten päätin käydä lähikaupassa ostamassa itselleni edes sen pienen pussin sipsejä sekä tietysti kolaa. Jostain syystä kuitenkin pysähdyin lehtihyllylle ja silmiini osui tuo kuvassakin näkyvä kesä-bootcamp lehti, jonka sitten lyhyen harkinnan jälkeen tipautin ostoskoriini. Sillä samalla sekunnilla sitten jo tajusin, että enhän mä nyt voi kiikuttaa kassalle sipsipussia, kolapulloa ja laihduttamiseen liittyvää lehteä (okei, kuka muka ei koskaan mieti, että "mitäköhän toikin myyjä mun ostoksistani ajattelee"). Päätin sitten ovelasti tehdä kaikki muutkin viikonlopun ostokset samalla ja antaa näiden kolmen tuotteen vaan nätisti sulautua niiden joukkoon. Muuten hyvä, mutta viikonlopun ostokset käsitti aikalailla eilisen pitsan ainesosat, eikä suinkaan vaan maitorahkaa ja parsakaalia. Good thinking. No, sain sipsini ja bootcampinkin luin aamulla läpi. Hyvän uuden treeniohjelman kotipihalle siis ainakin sain tästä uunoilusta palkaksi. 

En halunnut antaa sunnuntaimasiksen iskeä tänään vielä kovin aikaisin, vaikka Netflix ja löhöasento tuntuikin houkuttelevan, joten päätin mennä Reinon kanssa pihalle heilumaan kameran kanssa. Hyvä idea siihen saakka, kun vuokraisäntä paineli pihalle ja mä olin maassa maaten pers pystössä koittaen ottaa Reinosta edustavaa kuvaa. Sitten tultiin suosiolla sisälle avaamaan se Netflix. 

Nyt me sitten kaiken tämän touhuamisen jälkeen pyhitetään loppuilta rentoilulle ja koitetaan huomenna taas ottaa ilo irti elämästä. Nautinnollista lauantai-illan jatkoa, ei viitsistä masistella!

❤jutta