Mä en ole koskaan ollut minkään sortin riskien ottaja. Olen aina pelannut varman päälle, hankkinut useita töitä ja jatkanut eteenpäin vasta kun tulevaisuuden suunnitelmat ovat olleet selvillä. Järkevää ehkä joo, mutta aikuisiällä olen alkanut vähän alkanut luottaa siihen, että asioilla on kyllä tapana järjestyä, vaikka itse et lankoja joka hetki pystyisikään käsissäsi pitämään. Muutoksia olen kyllä tykännyt elämääni tehdä, mutta vasta sitten, kun olen ollut täysin varma niistä. Edelliskesänä tein oman pienen riskinottoni, kun muutin takaisin kotikonnuille ilman työpaikkaa. Se oli mulle iso "riski", koska no - eihän se työnhakuprosessi koskaan ole kovin mukavaa. Töitä kuitenkin sain ja asiat järjestyivät siihen elämäntilanteeseen sopivaksi.
Viimeiset pari vuotta olen nyt ehtinyt kuitenkin haaveilla vähän uusista työkuvioista. Lastentarhanopettajanahan olen nyt työskennellyt vajaat neljä vuotta (oikeesti, muka vasta niin vähän?) vähän eri kunnissa ja erilaisissa ryhmissä. Alkuun tein työtäni tosi suurella palolla ja ajattelin, etten ikinä haluaisi tehdä mitään muuta. Pikkuhiljaa kuitenkin työtahti on kiristynyt omaan makuun hieman liikaa ja kunnianhimoisena ihmisenä olen alkanut haaveilla vähän itseni kehittämisestä, noin niinkuin ammatillisessa mielessä. Keväällä sitten hain kouluun vähän extempore ja tosiaan, elokuussa alkoi ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot Porissa.
Tämä meidän muuttopäätös tuli vähän siten yhtäkkiä yllättäen ja vähän yhtä yllättäen, mä päätin, etten jatkaisi enää nykyisessä työssäni. Ensinnäkin siksi, että työmatkani venyisi älyttömän pitkäksi ja toiseksi sen takia, että haluan panostaa opiskeluihini nyt ihan täysillä. Saman alan hommia on kyllä tiedossa taas ensi vuonna, mutta olen nyt pyrkinyt menemään ihan päivä kerrallaan ja katsomaan tilannetta uudestaan sitten kun sinne asti päästään.
Vähän omaksi yllätykseksenikin sain töitä täysin eri alalta, minne olen opinnoissani suuntautunut. Opiskelujeni ohella aloitan nimittäin vaateliikkeessä osa-aikaisena myyjänä. Tavallaan ihan pähkähullua, mutta olen älyttömän innoissani. Aikaa jää opiskeluun, ja samalla saan tehdä työtä, mistä nautin. Vaikka lasten kanssa työskentely on älyttömän antoisaa, kaipaan selvästi pientä irtiottoa päiväkotiarjesta. En olisi koskaan uskonut, että uskaltaisin repäistä näin - irtisanoutua varmasta työpaikasta, vähentää työtunteja yli puolella ja silti vielä vahvasti uskoa, että tämä on paras ratkaisuni hetkeen, mitä työasioihin tulee. Kun kerroin suunnitelmistani ystävälleni, hän onnitteli uudesta työpaikasta, sekä siitä, että uskalsin tehdä jotain, mitä olen halunnutkin tehdä.
Nyt tuntuu olevan elämä raiteillaan aikalailla jokaisella osa-alueella, ja olo on aika onnellinen. Joskus pitää vaan uskoa ja luottaa siihen, että asioilla on tosiaan tapana järjestyä.
Reinon kanssa napattiin tänään iltalenkille kamera mukaan, kun suunnattiin meren rantaan ihastelemaan auringonlaskua. Meidän pihalta käveli rannalle noin viisi minuuttia. Ihanaa, olen niin kaivannut merinäkymiä❤
Nyt onnellisuushuurut menevät unille, hyvää yötä❤
❤jutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♡